Siirry suoraan sisältöön

Aikuisten tunnit keväällä 2026

Aikuisten tunneille alaikäraja on 15 vuotta ja muutamille tunneille saa osallistua 13- ja 14-vuotiaita nuoria oman aikuisen kanssa. Katso lisätietoja ohjesivulta. Huomioi esimerkiksi liikuntaedun käyttäminen ja peruutusehdot.

PowerCircuit kevät 2026

PowerCircuit on tehokas lihaskunto- ja kestävyystreeni, joka sopii ihan jokaiselle, eli juuri sinulle! Powercircuit kehittää lihaskestävyyttä ja haastaa koko kehoa, eli saat kokonaisvaltaisen treenin tunnissa. Tunnilla treenataan erilaisilla välineillä sekä oman kehon painolla pistetyöskentelyn tai kiertoharjoittelun tapaan. Liikkeitä voi jokainen tehdä omaan tahtiin ja tyyliin. Liikkeille on aina tarjolla eri vaihtoehtoja. Ohjaaja antaa vinkkejä, ohjaa liikeratoja ja kannustaa parhaaseen tulokseen. Tunnin alussa alkulämmittely ja lopussa palauttelut.

Tunti sopii niin ensikeralaiselle kuin enemmänkin treenaaville. Tule kokemaan powercircuit!

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Tanssi & Barre kevät 2026

Tanssi & Barre on energinen ja kehoa vahvistava tunti, jossa yhdistyvät tanssin ilo ja balettitangolta tutut lihaskuntoliikkeet. Tunnin aluksi tanssillinen osuus 30min, jonka jälkeen siirrytään tangon ääreen tekemään Barre-harjoitteita, jotka kehittävät ryhtiä, tasapainoa ja lihaskestävyyttä. Lopuksi kehoa huolletaan lempeillä venytyksillä. Tunti sopii kaikille – aiempaa tanssi- tai barrekokemusta ei tarvita.

Tule kokemaan tanssin riemu ja Barren lumous!

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Sykettä ja lihaskuntoa kevät 2026

Sykettä ja lihaskuntoa- tunnilla nostetaan sykettä erilaisin askel-, ja hypytyssarjoin sekä tehdään lihaskuntoa pääsääntöisesti kehon omalla painolla tai käsipainoja ja vastuskuminauhoja hyödyntäen. Lopputunnista tehdään palauttavia venytyksiä. Tunnin kuormittavuutta voi säädellä ohjaajan antamilla vaihtoehtoisilla liikkeillä.

Tunti sopii erinomaisesti kaiken kuntoisille ja -ikäisille liikkujille, niin miehille kuin naisille.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Kehonhuolto ja liikkuvuus kevät 2026

Kehonhuoltotunnilla keskitytään liikkuvuusharjoitteluun, joka auttaa palautumaan rasituksesta sekä vetreyttämään lihaksia ja lihaskalvoja. Tunti kehittää myös nivelten liikkuvuutta ja tunnilla kiinnitetään erityisesti huomiota selkärangan liikkuvuuteen. Tunti sisältää dynaamisia ja staattisia liikkuvuusharjoitteita sekä syvien tukilihasten aktivaatiota. Harjoittelua tehdään hengityksen tahdissa. Kehonhuoltotunnilla ylläpidät kehosi liikkuvuutta, koordinaatiokykyä, tasapainoa ja kehonhallintaa.


Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Yin-jooga kevät 2026

Yin-jooga on rauhallinen ja meditatiivinen lattiaharjoitus. Harjoitukset kohdistuvat niveliin, nikamiin ja sidekudoksiin. Yin on toiminnallista ja kohdistuu aina tietylle alueelle kerrallaan. Rauhalliset liikkeet poistavat kireyksiä. Lajiin kuuluu myös mindfulness eli tietoinen läsnäolo. Mukaan tarvitaan joogamatto, juomapullo ja ohut peitto loppurentoutukseen.
Tunnin ohjaa Sofia Korhonen.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Matin piha-PT-treeni kevät 2026

Toiminnallinen ulkotreeni, esimerkiksi kiertoharjoitus, joissa hyödynnetään välineitä ja oman kehon painoa sekä välillä nostetaan sykettä. Treenit sopivat kaikille kuntoilusta kiinnostuneille aikuisille.


Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Pilates kevät 2026

Pilatesharjoittelun pohjana on kuusi perusperiaatetta: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hengittäminen. Pilates sopii eritasoisille liikkujille ja vahvistaa sekä kehon voimaa että liikkuvuutta. Pilatestunnilla edetään rauhallisesti ja hallitusti. Pilatesharjoittelu kehittää keskivartalon syviä lihaksia ja erityisesti selän liikkuvuutta. Ohjaaja antaa tarvittaessa vaihtoehtoja liikkeisiin ja pyrkii huomioimaan erilaisten osallistujien tarpeet tai rajoitteet. Pilatesharjoittelu toimii sekä itsenäisenä menetelmänä että kehoa huoltavana ja rauhallisena harjoituksena esimerkiksi vauhdikkaampien urheilulajien rinnalla.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Morning Flow Yoga kevät 2026

1 hour session to warm up the body with gentle movements which will help us find strength and mobility in the body. Slowly we will move into more dynamic poses, challenge the body and open it. We end the class with a lovely relaxation which cultivates a peaceful mind and a strong body. The yoga instructor is Ana Lopez.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


DanceFitness kevät 2026

DanceFitness on sykettä nostava, tanssia ja perinteisiä cardio-liikkeitä yhdistelevä hyvän mielen liikuntatunti. Musiikkityylit vaihtelevat lattareista kotimaiseen pop-musiikkiin. Tunnille osallistuminen ei edellytä aiempaa tanssitaustaa. Tällä tunnilla saat takuuvarmasti hymyn huulille ja hien pintaan!

Ohjaaja Eijalla on yli kymmenen vuoden kokemus ryhmäliikunnan ohjaamisesta kuntokeskuksissa ja seuratoiminnassa. Ryhmäliikunnan lisäksi Eija ohjaa tankotanssia sekä juoksee aktiivisesti. Eijan ohjauksessa painottuvat turvallinen tekniikka, vaihtoehtojen tarjoaminen ja tietenkin liikunnan ilo. ”Always smiling and energetic” on elämäni motto.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Porrastreenit kevät 2026

Ohjatut porrastreenit Laajalahden kuntoportaissa sopivat kaikille kuntoilusta kiinnostuneille aikuisille. Porrastreeni laittaa koko kehon töihin ja tarjoaa loistavaa vaihtelua peruslenkkeihin ja lihaskuntoharjoitteluun. Yhdistelemällä eri askellustapoja treeni kehittää samaan aikaan kestävyytttä, lihaskuntoa ja liikehallintaa.

STARTTI-tasolla oppii erilaisia tapoja liikkua portaissa ja intesiteetti on matalampi, palautumiset pidempiä. Sopii kaikenkuntoisille ja kuntoporrasharjoittelun aloittaville. Tule rohkeasti mukaan, ei lähtötasovaatimuksia!

INTENSIVE/PERUS-tasolla on enemmän loikkia, intervallityyppisiä treenejä sekä intensiteetti korkeampi. Sopii haasteista tykkääville kuntoilijoille ja myöskin tavoitteellisesti harjoitteleville.

Molemmissa ryhmissä vauhtia voi säädellä oman tason mukaan, ja ryhmästä toiseen voi vaihtaa milloin vaan. PT Matti pitää huolen, että jokaiselle ohjataan itselle sopiva treeni.

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Sähly kevät 2026

Tervetuloa pelaamaan pääkaupunkiseudun parasta höntsää! 😊

  • Maanantaisin klo 20.00 – 21.30 Laajalahden koululla, max 16 kenttäpelaajaa (4 vs 4)
  • Torstaisin klo 20.00 – 21.30 Laajalahden koululla, max 16 kenttäpelaajaa (4 vs 4)
  • Perjantaisin klo 19.30 – 21.00 Laajalahden koululla, max 16 kenttäpelaajaa (4 vs 4)
  • Sunnuntaisin klo 19.30 – 21.00 Perkkaan koululla, max 20 kenttäpelaajaa (5 vs 5)

Muuta tärkeää:

Ilmoittaudu kurssille MyClubissa.


Tämän sivun tiedot on tuotu MyClubista 13.12.2025 21:20.